Tyhmästä päästä kärsii myös hermot

Mä olen niin rikki, sillä mulle sattui erittäin suuri henkinen kolaus muutama päivä sitten, mutta tää täytyy nyt pohjustaa erittäin hyvin...
       Mua on kuvattu koko mun lapsuus ja meillä on monen monta valokuva-albumia kotona, mutta myös pokkarikameroilla on otettu tietokoneelle älyttömästi kuvia koko mun elämän ajalta. Sain kuitenkin ensimmäisen ikioman kameran 3. luokalla, sellanen vaaleanpunainen pieni pokkarikamera ja muistan vieläkin, että mun ensimmäinen kuva omalla kameralla oli voikukasta jalkapallokentän kupeessa. Mä tosiaan rakastin ja rakastan edelleen valokuvaamista ja kuvattavana olemista.

       Yläasteella sain ensimmäisen järjestelmäkameran, ja siitä kuvaaminen lähti todenteolla nousuun. Mä kuvasin kaikki maailman pienetkin asiat: syntymäpäiväjuhlat, erikoiset päivät, matkat, shoppailureissut, vieraat, jalkapallopelit, meidän mökin rakentamisen, asukuvia, eläinkuvia... Ihan kaiken mitä mun elämässä vaan sattui tapahtumaan.

Toisen asteen ensimmäisenä vuonna mä ostin mun nykyisen kameran kesätyörahoilla, ja silloinhan aloitin kuvaamisen paljon enemmän projekti- ja työtarkoituksiin, joten sitäkin materiaalia riitti kolmen vuoden aikana paljon. Samalla mä ostin _järjettömän_ suuren kovalevyn, minne siirsin noin vuosi sitten KAIKKI mun materiaalit koko mun elämän ajalta aina mun vanhempien hääkuvista tähän päivään asti.

       Jossain vaiheessa muutama kuukausi takaperin aloin miettimään, että kuvat on pakko varmuuskopioida, koska niitä on kevyesti yhdellä ulkoisella kovalevyllä sen +50 000 - siis koko mun elämä yhdessä paikassa. Samalla kun olin aloittamassa varmuuskopiointia, päädyin selailemaan näitä vanhoja kuvia ja kopioin sieltä tietokoneelle mun mielestä ne kaikkein parhaimmat kuvat kautta aikojen, joskos niitä lähtisi teettämään albumimuotoon kun tulee töistä rahaa. Mulla menikin tähän kuvien läpikäymiseen aika kauan, muutama viikko jopa ja kun mä vihdoin olin aloittamassa varmuuskopiointia niin pam, mun kovalevy hajosi.

Kovalevy lähetettiin samantien mun isän eri tutuille, jotka ei vaan saanut levyä auki. Tietokoneeseen kytkettynä kone tunnisti, että levy on kiinni, mutta sitä ei saatu millään auki. Lopulta pitkän kaavan kautta kovalevy lähetettiin Helsinkiin, missä se avattiin aivan palasiksi ja yritettiin pelastaa mun kuvat. Muutama päivä sitten kovalevy tuli takaisin.

        Mun kuvat oli kadonneet taivaan tuuliin juuri siinä vaiheessa, kun mä olin varmuuskopioimassa niitä. Se oli paha isku. Mun koko elämä katos sen yhden levyn myötä ilman minkäänlaista kopioita mistään. Eli tarinan opetus on se, että kopioikaa teidän tiedostot heti paikalla. :)
Että joo. Tässä nyt tällästä kuvasaldoa sitten mitä kaivelin blogista vuosien takaa ihan vaan korostamaan tätä ärsytystä.